Hei kaikille! Olen julkistanut nyt muutamia uusia arkkeja. Yksi koronaan liittyvä karanteeni arkki on ollutkin jo facebookissa nähtävillä. Nyt sen rinnalle tein oman korona arkin, mikä sopii enemmän kaikille kotona oleville.
Ensimmäistä kertaa kokeilen tehdä nyt värillisiä tarroja. Niistä ensimmäinen on viikonpäivä -arkki, missä viikonpäivät ovat ihanan raikkaissa väreissä kevättä piristämään.
Uutuutena olen tehnyt värillisiä boksitarroja. Niitä on kysytty muutaman kerran ja nyt niitä on saatavilla. Kuvissa olevat boksitarrat ovat leveydeltään 3.8cm eli 1.5'' eli sopivia useampaan kalenteriin. Tarvittaessa muutan niiden kokoa tilaajille. Katso boksitarrat täältä.
Kaikkia uutusarkkeja minulla ei ole montaa kappaletta valmiina, vaan teen arkkeja sitä mukaa, kun tilauksia tulee. Toivon kärsivällisyyttä tilausten suhteen. Itse käyn hoitajana normaalisti kolmivuorotyössä, joten yritän päivittäin tilauksia saamaan eteenpäin, mutta aina se ei ole mahdollista.
Muistattehan myös, että voin suunnitella tarroja täysin omiin tarpeisiin. Eli jos kaipaat jotain tiettyä sanaa niin pystyn tekemään sellaisen. Omien arkkien koko on myös sama kuin kaikissa muissa myytävissä arkeissa eli 13,2 x 18,6 c. Oman arkin suunnittelu, tulostus ja leikkaus alkaen 3€.